Hämärän rajamailla eli unet, jotka jatkuvat herättyäkin

2648922787_15905fd2a0.jpg

Kuva: Tove Jansson – Mörkö

Jos minun pitäisi kuvailla kesää 2014 lyhyesti ja ytimekkäästi, sanoisin elämäni kesä. Entinen oli puolen vuoden etsinnän jälkeen löytänyt asunnon ja hakenut viimeiset tavaransa pois, minulla oli kaunis suuri asunto, työpaikka ja Tampere. Kaikki oli ihan uutta, jännittävää ja kutkuttavaa.

Hellepäiviä oli perä jälkeen, eikä sitä luvattua ukkoskuuroa koskaan tullut. Lakanat piti aamulla pistää muovipussissa pakastimeen ja ennen nukkumaan menoa käydä kylmässä suihkussa, jotta tukala olo helpottuisi. Töissä tein omat tuntini ja kavereidenkin.

Iltaisin sammahdin ennen kuin pää osui tyynyyn ja vaivuin raskaaseen uneen. Muutaman tunnin kuluttua avasin silmäni, nousin sängystä ja kävelin peilin eteen keskustelemaan huolestuneen oloisen insinöörin kanssa siitä, että sänkyni päällä oleva palkki on romahtamaisillaan ja se pysyy paikoillaan, kunhan seinän vieressä oleva kampi väännetään ala-asentoon. Katsoin palkkia huolestuneesti, kävelin väntämään kampea oikeaan asentoon ja vuoteeseen palatessani totesin, että on silti turvallisempaa asettua nukkumaan loppuyöksi sängynvieressä olevalle hapsumatolle. Käperryin siihen ja kymmenen minuutin kuluttua mietin että höpöhöpö, se oli ollut kaikki vain unta ja äsken sulkemani ikkuna on avattava, jotta ilma vaihtuu. Tätä jatkui siihen asti, kun helteet viimein loppuivat.

Tänä syksynä valveunet ovat taas palanneet. Viime yönä kissa oli paloiteltu vuoteeseen ja kauhuissani yritin päästä eroon verisistä vuodevaatteista. Viime viikolla kymmenen metrinen boa oli piiloutunut peittojen alle. Sitä aiemmalla viikolla sängyn vieressä seisoi mieshahmoja, jotakin uhkaavaa niilläkin oli ollut mielessään.

Mekanismi on aina sama: unessa tapahtuu jotakin sellaista, joka saa elimistön täyteen selvitymistilaan ja heräämään unesta. Tiedän olevani hereillä ja näkeväni unta ja tiedän, että elimistö on niin vahvassa hälytystilassa, ettei se tokene järkiajattelulla. Valot on saatava päälle. Sitten uni loppuu, elimistö rauhoittuu ja voin jatkaa uniani.

Toisin kuin voisi kuvitella, ei minua ahdista mennä iltaisin nukkumaan. Tiedostan yleensä todella nopeasti, että tilanne vaatii valoa, joka katkaisee unen lopullisesti. Tiedostan myös aina sen, että nyt ollaan taas hereillä ja unessa samaan aikaan.

Nykyään osaan yhdistää valveunet äärimmäisiin stressi- ja kuormitustilanteisiin. Kaikkea sitä ihmismieli osaakin kehittää riemuksi ja ratoksi.

Rauhallisia unia kaikille.

Mainokset

7 kommenttia artikkeliin ”Hämärän rajamailla eli unet, jotka jatkuvat herättyäkin

  1. Mä en näe valveunia, mutta mua on samantyyliset painajaiset vaivannu jo vuosia. Ne ei ole jokaöisiä, mutta niitä on aina silloin tällöin. Unessa tunnen että meidän kotona on joku ylimääräinen. Usein se on ollut nainen. Ja meidän kotona ei valot syty. Kokeilen valokatkasijoita ja en vaan saa valoja päälle. Jossain kohtaa jotenkin opin kaiketi sen, että ne on unia. Joko sain valon päälle tai aloin unessa huutaa niin että heräisin. Paha vaan kun saatan herätä unessa, niin että uni jatkuu kunnes herään oikeasti.

    Pahin painajainen on se, kun joskus herättyäni esim. vessan valot ei ookkaan syttyny, koska sulake on yöllä mennyt. Voin kertoa, että hetken sydän hakkaa siinä kohtaa ja hapuilen muita katkasimia saadakseni muut valot päälle. 😅

    Tykkää

  2. Huhhuh, aikamoisia kauhu-unia sielläkin! Se on kyllä todella hämärää herätä ja huomata se kontrasti, kun mieli sanoo, että ei ole mitään hätää, mutta tieto ei ns. tavoita aivoja ja hälytysreaktiot vaan jatkuu kehossa. Eikä aamuisin ole mitenkään levännyt fiilis näiden unien jälkeen 😀

    Tykkää

  3. Huaaks, kuulostaa kammottavalta! Omat unihalvauskokemukset kuulostavat tollasten valveunien jälkeen ihan lällärikamalta. :O

    Tsemppiä sulle öihin ja toivottavasti jotain kautta saat rauhoitettua stressit ja kuormitukset ❤

    Tykkää

    • Unihalvaukset kuulema kulkee aika tiiviisti yhdessä valveunien kanssa. Luojan kiitos itelle ei ole niitä kuitenkaan sattunut, se olis ehdottomasti liikaa.

      Ensin ne oli ihan hauskoja, mutta nyt tänä syksynä sävy on kyllä muuttunut aika raskaaksi. Varsinkin käärmesunet vie multa mehut aika tehokkaasti.

      Eiköhän tää tästä taas hellitä, kun pääsee joululomailemaan!

      Liked by 1 henkilö

      • Mä taas luulen, että jos mä alkasin pahuuden aistimisen ja tuntemisen lisäksi NÄHDÄ hammajaisia ja kammotuksia nii olisin aika nopeeta valmista kamaa lataamoon 😀

        Joo käärmeet on VARMASTI pahoja, yhyy!

        Tykkää

      • Parempi siis, että on aina vain toinen asia riesana eikä molemmat samalla kertaa 😀

        Paras oli se, kun näin unta, jossa Entinen ilmoitti töihin lähtiessään, että he olivat äitinsä kanssa päättäneet vieroittaa minut käärmekammostani ja neuloneet peittoni sisäsaumoihin pieniä eläviä käärmeitä luikertelemaan. Heräsin, riuhtaisin peiton salamana lattialle, tajusin nähneeni unta – ja totesin, että on silti parasta jättää peitto lattialle varmuuden vuoksi. 😀

        Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s